Tuotantojohtaja Pasi Heinonen
Kuka on Pasi Heinonen?
Olen 43-vuotias koneinsinööri Maskusta. Valmistuin vuonna 2004 ja sen jälkeen olen toiminut erilaisissa tehtävissä tuotannon, tuotekehityksen, projektien ja hankinnan parissa. Viime vuonna täydensin opintojani teknologiaosaamisen johtamisen YAMK- tutkinnolla.
Mikä sai sinut hakemaan Okartekin tuotantojohtajaksi?
Okartek on alansa parhaimpiin kuuluva, kasvava ja kehittyvä toimija. Tuotantojohtajan tehtävässä pystyn hyödyntämään hyvin aiempaa työkokemustani ja tuomaan uusia ajatuksia toiminnan kehittämiseen. Olen erittäin kehityshenkinen ja haluan pyrkiä aina tekemään asiat hieman paremmin ja tehokkaammin. Ei pidä tyytyä ”näin ollaan aina tehty” ajatusmalliin.
Mikä on työnkuvasi ja miten työt ovat lähteneet käyntiin näin 7kk jälkeen?
Vastuullani on tuotanto-organisaation johtaminen. Tärkeimpänä tehtävänä meillä on tuottaa asiakkaille laadukkaita osia ja kokonaisuuksia sovitun mukaisesti oikea-aikaisesti. Minut on otettu vastaan todella hyvin ja on ollut hienoa tutustua uusiin työkavereihin. Pidän todella paljon Okartekin tekemisen meiningistä!
Miten tuotanto ottaa huomioon asiakastyytyväisyyden ja vastuullisen huomisen?
Asiakkaan tyytyväisyys ja odotusten täyttäminen on tuotannolle yksi tärkeimmistä asioista. Jotta pystymme täyttämään kaikki odotukset, tulee jokaisen työntekijän tietää mitä asiakkaamme meiltä odottaa. Olemmekin jo lisänneet paljon keskustelua ja viestintää koko organisaation sisällä. Asiakkaan suuntaan tulee olla myös aktiivista keskustelua, jotta tekemistä voidaan kehittää. Kehitystäkin on tässä jo tapahtunut ja aina voidaan parantaa!
Vastuullinen huominen näkyy esimerkiksi meidän tulevissa investoinneissa, tyhjäkäyntikävelyissä sekä kierrätysasteen parantamistavoitteissa tulevina vuosina. Investointisuunnitelmissa arvioimme yhtenä asiana koneiden ja laitteiden energiankulutusta, tyhjäkäyntikävelyillä kirjaamme mahdollisia paineilmavuotoja sekä muita energiatuhlareita. Tämän vuoden lopulla tulemme luopumaan kahdesta diesel trukista, korvaamme ne moderneilla sähkötrukeilla.
Visiosi tulevaisuudesta?
Kehitämme tuotantoamme pienin ja määrätietoisin askelin ollaksemme Suomen ja Pohjois-Euroopan laadukkain, luotettavin ja paras muovialan sopimusvalmistaja. Tulemme hyödyntämään Lean-filosofian ja jatkuvan parantamisen menetelmiä, jotta ketterä organisaatiomme kehittyy vielä entistä paremmaksi!