HENKILÖESITTELY JARI LAMMI

Kuka?

  • Jari Lammi
  • Lähtöisin Helsingistä, muuttanut lapsuudessaan Varsinais-Suomeen
  • Osasto: Myynti 
  • Kokemus: mm. lääke-, laiva-, prosessi-, LVI-, ja konepajaliiketoiminnasta
  • Koulutus: kauppatieteiden maisteri

 

Jari Lammi aloitti Okartekin leivissä vuoden 2018 elokuussa. Helsingistä lähtöisin olevalla kauppatieteiden maisterilla on takanaan jo yli 25 vuotta myynnin ja markkinoinnin töitä. Teknis-kaupallisen taustansa ansiosta Lammi katselee sekä Okartekin omaa toimintaa että asiakkaan tuotantoa ja tuoterepertuaaria avoimin silmin, ja pyrkii kartoittamaan tulevia mahdollisuuksia ja kehityskohteita.
 
–Monen näköistä on tullut kokeiltua. Tässä on ehtinyt kertyä myös melkoisen paljon kansainvälistä kokemusta eri aloilta. Voisin sanoa olleeni jonkinlaisessa työkulttuurien sulatusuunissa, Lammi toteaa.
 
Kansainvälistä osaamista hän on kerryttänyt muun muassa Pohjoismassa, Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Toimialoihin puolestaan lukeutuu mm. lääke-, laiva-, prosessi-, LVI-, ja konepajateollisuus.
 
–Kokemus yleensä auttaa myös asiakasta huomaamaan omien tuotteidensa erilaisten valmistusmenetelmien edut sekä laadullisesti että hinnallisesti, Lammi jatkaa.
 
Muovikomponenteille etsitään myös jatkuvasti uusia käyttömahdollisuuksia. Näin ollen yhteistyö asiakkaan kanssa on oltava tiivistä ja toimivaa. Lammi työskentelekin ehkä tiiviimmin juuri asiakkaan hankinta- ja tuotekehitysosastojen kanssa, vaikka lopulta työnkuvaan kuuluukin yhteistyö asiakkaan kaikkien osastojen kanssa.
 
No entä tulevaisuus?
 
–Toivoisin näkeväni enemmän uusiokäyttöä myös muovialalla, enemmän vihreitä arvoja. Vaikka Okartekin tyyppiset toimijat eivät toimitakaan niitä niin sanottuja pahoja muoveja, voisimme silti toimia suunnannäyttäjinä. Aina on pyrittävä parantamaan, ja niinhän me teemmekin. Myös uusia käyttökohteita ja sovellutuksia pyrimme kartoittamaan jatkuvasti. 

Takaisin listaan